AC Oulu
AC Oulu on vuonna 2002 perustettu oululainen jalkapallon erikoisseura. Taipaleensa AC Oulu aloitti ykkösdivisioonasta ja sijoittui avauskaudellaan sarjassa kahdeksanneksi. Seuraavalla kaudella joukkue taisteli pitkään noususta Veikkausliigaan, mutta syksyn heikot pelit ja loukkaantumiset tiputtivat joukkueen sarjataulukon keskikastiin. Kausi 2004-2005 oli joukkueelle katastrofaalinen ja joukkue olikin lähellä pudota sarjaporrasta alemmas Kakkoseen. Lopulta Oulu pelasti nahkansa ja sijoittui sarjassa juuri ja juuri sijalle, jolla sarjapaikka turvattiin.Kausi 2006 päättyi iloisiin tunnelmiin ja AC Oulu nousi kauden päätteeksi Veikkausliigaan ikimuistoisen syksyn jälkeen. Veikkausliigassa kausi oli vaikea valmistautumisen päästyä alkuun vasta tammikuussa 2007. Joukkue taisteli kuitenkin loppuun asti vielä vajaamiehisenä, mutta kauden päätteeksi oli todettava tyly tilanne: Liigan peränpitäjällä on edessä paluu Ykköseen.
Kaikki AC Oulua edustaneet pelaajat Alle olevien kausilinkkien alta löytyy AC Oulun ottelutulokset, yksittäisten pelien kokoonpanot ja pelaajien pelimäärät kattaen myös harjoituspelit ja Suomen cupin. Työ on vielä osittain kesken, joten sivuja tullaan päivittämään jatkossa.
Kausi 2011 AC Oulun joukkue ja Sinitähdet ovat ottaneet perinteeksi kauden jälkeisen yhteisen kokoontumisen. Kahtena vuotena peräkkäin on nyt käyty keilaamassa Oulun keilahallilla. Tilaisuuden yhteydessä Sinitähdet ovat myös jakaneet pokaalin kannattajien vuoden pelaajalle sekä jakaneet kunniakirjoja muille palkituille. Kauden 2010 palkitutKauden 2009 palkitut Kauden 2008 palkitut Kauden 2007 palkitut Kauden 2006 palkitut Sinitähtien toimitus ottaa toisinaan yhteyttä AC Oulun pelaajiin ja kyselee heidän kuulumisiaan. Uudet jutut tullaan aina lisäämään alla olevaan listaukseen. Heinäkuu/2008 - Malinen jalkautui Sinitähtien kantapaikkaanTammikuu/2007 - Janne Hietasen puheenvuoro Marraskuu/2006 - Mike Peltola piinapenkissä |
![]() |





