Etusivulle

Vieraskannattajille

Tämä sivu on tehty palvelemaan niitä vieraskannattajia, jotka matkustavat Ouluun joukkueensa perässä, mutta itse kaupunki on täysin outo. Olemme koonneet ohjeita sekä hyödyllisiä linkkejä, jos tarvetta on esimerkiksi edulliselle majoittumiselle tai yöelämään tutustuminen kiinnostaa ottelun jälkeen.

Kuinka Päästä Rautatieasemalta Castrenille?

Castrenin urheilualue ja Oulu-Lehti Areena sijaitsevat Välivainiolla Paulaharjun tiellä, jonne on matkaa noin neljä kilometriä Oulun keskustasta.

Busseja kyseiseen paikkaan ei kulje, joten se ei ole vaihtoehto. Toki voit ottaa taksin.

Saapuessasi junalla Ouluun ja aiot suunnata stadionille kävellen, niin sinulla on silloin on kaksi varteenotettavaa vaihtoehtoa:



Ensimmäiselle reitille on ydinjuttu on seurata rautatietä, joka kulkee lähes koko matkan matkaajan oikealla puolella.

Rautatieasemalle saavuttuasi lähde kävelemään Rautatienkatua oikealle päin. Älä käänny marketeille ja hautausmaalle johtavalle tielle vaan kävele ylikulkusillan kautta kohti alikulkua, jossa sinulla on mahdollisuus kääntyä joko Intiöön tai Myllytulliin/Keskustaan. Käänny risteyksessä alikulkutunnelin kohdalla vasemmalle ja taas oikealle ohitettuasi tunnelin. Jatka matkaa kyseistä pyörätietä ja saavut pian Oulun lääninvankilan kohdalla. Olet siis oikealla tiellä, joten voit jatkaa hyvin mielin matkaa. Seuraavaksi edessäsi ovat liikennevalot ja vanha rautasilta, josta voit bongata muun muassa Tuiran uimarannan tai mahdollisesti paikallisen melontaseuran harjoituksissaan. Heti sillan jälkeen on tarjolla mukavaa nurmialuetta, jossa voi pysähtyä vaikka syömään tai nauttimaan nestemäistä ravintoa. Kunhan se on saatu pois alta, jatka matkaa ja saavut pian Valtatien ylittävälle sillalle. Ylitettyäsi sillan jatka matkaasi alamäkeä kohti ja käveltyäsi olet kohta erään rautakaupan tuntumassa. Voit jo kuulla korvissasi Castrenilla pauhaavan musiikin, joten olet kohta perillä. Kävele vielä pari sataa metriä ja olet Castrenilla.

Toinen kävelyvaihtoehto suuntautuu Tuiran läpi Castrenille:

Lähde rautatieasemalta vasemmalle pitkin Rautatienkatua ja käänny Hallituskadulle nähtyäsi postin. Jatka Hallituskatua pitkin ja olet pian liikennevaloissa, joiden toisella puolella näet taksiaseman ja muutamia baareja, kuten leppoisa reggaebaarin Never Grown Oldin ja Tervahovin. Nämä ohitettuasi saavut Isollekadulle, josta käänny oikealle ja jatka matkaa parin liikennevaloristeyksen verran. Niiden jälkeen näet R-kioskin, josta voit täydentää tarvittaessa matkaeväitä. Jatka matkaa Rauhalan ohi aina Taidemuseolle saakka, jota ennen käänny oikealla kohti Ainolan puistoa. Käänny oikealle ja näet kohta vasemmalla puolella kesäteatterin ja muutaman hetken päästä olet patosilloilla, jonka vieressä kulkevat kalaportaat. Jatka kuitenkin matkaa Patosiltaa pitkin ja ylitettyäsi tien näet elokuvateatteri Starin. Voit kävellä eteenpäin ja näet kohta muutaman Tuiran baarin, joissa paikalliset alkkikset kokoontuvat nauttimaan keittolounaita. Jos ne eivät kiinnosta, voit jatkaa matkaa suoraan ja olet pian alikulkutunnelin kohdalla. Jatka edelleen matkaa ja edessäsi on kohta autotie. Olet siis Paulaharjuntiellä ja käänny suojatien ylitettyäsi oikealle. Kävele Välivainion puutarhan ohi ja olet hetken päästä Castrenilla. Tämä kaikkineen vie sinulta noin puoli tuntia.

Halpoja majoitusvaihtoehtoja Oulussa

Ruokaa ja muuta hyödyllistä Oulussa

Baarit ja yökerhot Oulussa

  • Jumpru Pub - Bussikuljetukset AC Oulun kotipeleihin, Canal+ ja Urho TV näkyvät
  • Graali - Sinitähtien kantapaikkoja keskustassa, Canal+ ja Urho TV
  • Wood Bar - Urho TV näkyy, lähellä rautatieasemaa
  • Otto.K Bar Cafe Grill - AC Oulun yhteistyöpubi, futista screeniltä ja loistavat burgerit
  • Cabaret - Sedun ykkösmesta Oulussa
  • 45 Special - Maineikas rokkiklubi avoinna joka ilta