AC Oulu Veikkausliigaan - Sinitähdet palkitsivat kauden parhaat pelaajat!
Joukkuetta kauden kaikissa otteluissa - niin kotona kuin vieraissa - kannustaneet Sinitähdet aloittivat NOUSUjuhlansa hakien vauhtia samasta paikasta kuin NOUSUpelissä vuonna 2006, eli Tuiran Pub Tuiskusta. Hulinaa olikin jo ilmassa ennen puolta päivää.
Sehän huipentuikin sitten Castrenilla, tosin ottelu oli tällä kerralla varsin vahvasti pakkopullaa. Siirtyminen sarjaporrasta ylemmäksi oli kaikkien tietämällä tavalla varmistunut jo saman viikon maanantaina Viikinkien menetettyä mahdollisuutensa suoraan nousuun. Mutta kannattajakatsomossa oli enemmän jengiä kuin kuluvalla kaudella konsanaan Cassulla, joten laulut raikuivat.
Myös uutta settiä oli tällä kertaa ohjelmistossa, kun varsin komeasti ilmoille soinut Oulandia sai ensiesityksensä Castrenin pyhätössä. Kiitokset tästä kauden kannattajalle eli Brindellonelle! OI BRINDE ON!
Yhtä lailla kipale Oulun jalkapalloskenestä ja AC:n ylistys (Ollaan Oulusta - muttei OPa taikka OPS-jiipee, vaan kaunein kaikista - meidän AC Oulu - eilen, tänään, AINA!) yhdessä muiden tuttujen Sinitmp;auml;htien biisien kanssa sointui syysiltaan.
Ilta jatkui NOUSUsaunalla, jossa erinäisten värikkäiden keskustelujen ohella myös käytiin tietovisaa AC Oulun historiasta (voittajatiimi oli Sedu, Joni ja Teräsmies) sekä palkittiin kauden kannattaja eli BRINDE!
Myöhemmin illalla Sinitähdet juhlivat liigapaikkaa Rotuaarilla yhdessä joukkueen kanssa ja samalla jaettiin palkintoja AC Oulun pelaajille. Seuraavat kunnianosoitukset löysivät seuraavat kantajat:
Kauden maali = Juha Majava 11.10. FC Hämeenlinnaa vastaan tekemä 2-0 maali
Kauden kehittynein pelaaja = Joonas Pennanen
Kauden taistelija = Juho Meriläinen Kauden omistautunein pelaaja = Dominic Yobe
Kauden tuuletus = Frank Jonke verkoissa Viikkareita vastaan 19.9. 3-1 maalin jälkeen
Kauden paras pelaaja = Mika "Nure" Nurmela
OI OULU JA VEIKKAUSLIIGA ON!




