Sinitähdet
Sinitähdet on kannattajaryhmä, jonka tarkoituksena on kannustaa ja tukea AC Oulua sekä edistää oululaista jalkapallokulttuuria. Sinitähtien toiminta sai alkunsa tammikuussa 2006, kun joukko oululaisia futisihmisiä kokoontui yhteen miettimään, mitä olisi tehtävissä AC Oulun otteluiden heikolle tunnelmalle. Talven ja kevään aikana selvisi myös, että kolmisen vuotta kotiotteluissa tunnelmasta vastannut pieni ja pippurinen Fanatiks oli hajoamassa ympäri Suomea. Ennen kautta toimintaa suunniteltiin pienen porukan kesken ja ja alkavaa kautta odotettiin innolla. Alkukauden vierasotteluissa Sinitähdet olivat läsnä pienellä porukalla, mutta kesäkuun alun RoPS-pelissä Sinitähdet kokoontuivat suurella joukolla siivittämään joukkuetta tasapeliin. Sinitähtien suoritus huomioitiin laajasti ja joukkueelta tullut positiivinen palaute antoi ryhmittymälle uskoa toimintaan. Siitä eteenpäin toiminta on laajentunut suunnitelmien mukaan ja ryhmä on kasvanut reilun neljänkymmenen innokkaan henkilön joukoksi.

Sinitähtien tavoitteet
Sinitähtien tavoitteena on tukea AC Oulua parempiin suorituksiin kentällä tilanteesta riippumatta ja edistää oululaista jalkapallokulttuuria. Tähän päästääkseen Sinitähdet pyrkivät olemaan mahdollisimman äänekkäitä ja vaikuttamaan kenttätapahtumiin niin paljon kuin kannattajilla on siihen mahdollisuuksia.
Sinitähtien toiminta
Tällä hetkellä toiminnassa mukana oleva joukko koostuu reilusta neljästäkymmenestä innokkaasta kannattajasta ympäri Suomen ja toiminta laajenee jatkuvasti, josta kertoo Etelä-Suomessa asuvien AC Oulu-kannattajien lisääntynyt määrä ja järjestäytyminen. Uudet kasvot toivotetaan lämpimästi tervetulleeksi mukaan toimintaan asuinpaikasta riippumatta ja esimerkiksi etelässä asuvat ovat enemmän kuin tervetulleita mukaan toimintaan. Tärkeintä on oma halu ja innokkuus. Sinitähtien toiminta koostuu tällä hetkellä kotiotteluissa kannustamisesta, erilaisista jäsentapahtumista, nettisivujen ylläpidosta sekä vierasmatkojen järjestelyistä. Sinitähtien on tarkoitus järjestää myös ensi kaudella useita matkoja vierasotteluihin, joista tiedotetaan näillä sivuilla ja otteluissa. Niille emme vielä kykene valitettavasti ottamaan mukaan alle 18-vuotiaita kannattajia kuin huoltajan mukana vastuukysymysten kannalta.
Toimintamme ei ole sidoksissa kannattamaamme AC Ouluun, vaan toimimme riippumattomasti suhteessa seuraan.
Sinitähdet katsomossa
Sinitähdet ovat valinneet paikakseen Castrenin entisten tenniskenttien päätykatsomonosa A1:n. Mukaan tulemiseksi sinun ei tarvitse olla jäsen emmekä katso kieroon uusia tulokkaita, vaan toivotamme kaikki mukaan innolla. Joten rohkeasti vain kyselemään ja tutustumaan Sinitähtiin tilaisuuden tullen.

Jäsenyys Sinitähdissä
Jäseneksi Sinitähtiin pääset maksamalla 10 euron jäsenmaksun ja täyttämällä sivuilta löytyvän jäsenhakemuslomakkeen. Sinitähdet pidättävät oikeuden olla hyväksymättä hakijan jäseneksi, jos heillä on syytä olettaa hänen vaikuttavan omalla toiminnallaan negatiivisesti Sinitähtien toimintaan. Sinitähtien jäsenyys tuo jäsenelle myös etuja. Edut saat esittämällä Sinitähtien jäsenkortin ja tarkemmat tiedot muista eduista saat Sinitähtien internetsivuilta ja keskustelufoorumin jäsenosiosta. Jatkossa Sinitähdet pyrkivät hankkimaan lisää jäsenetuja jäsenilleen.
Toivottavasti sait tästä jotain lisätietoa. Älä arkaile ottaa yhteyttä meihin mailitse info [at] sinitahdet.net, jos kaipaat lisätietoja. Ja kaikille tervetuloa katsomoon ensi kaudeksi kannustamaan AC Oulua!




