Vieraskannattajille
Tämä sivu on tehty palvelemaan niitä vieraskannattajia, jotka matkustavat Ouluun joukkueensa perässä, mutta itse kaupunki on täysin outo. Olemme koonneet ohjeita sekä hyödyllisiä linkkejä, jos tarvetta on esimerkiksi edulliselle majoittumiselle tai yöelämään tutustuminen kiinnostaa ottelun jälkeen.
Kuinka Päästä RAATIN STADIONILLE?
Raatin Stadion sijaitsee käytännössä Oulun keskustassa, noin puolen kilometrin päässä Kauppatorilta.
Lähes kaikki paikallisliikenteen linja-autot kulkevat aivan Stadionin vierestä Merikosken siltoja pitkin ja molemmin puolin on bussipysäkki, jolla voi jäädä pois kyydistä. Myös Oulun lentokentältä lähtevän linja numero 19:n bussi ajaa Raatin Stadionin vierestä.
Saapuessasi junalla Ouluun ja aiot suunnata stadionille kävellen, matkaa kertyy noin 1,5 kilometriä. Asemarakennuksen edestä lähtevää Asemakatua on käveltävä suoraan niin pitkään, että vasemmalle puolen tulee Kaupungintalo. Sen jälkeen oikealle etuviistoon nousee lyhyt Oikokatu, joka päättyy isoon risteykseen. Tämän jälkeen matkaa jatketaan Merikoskenkatua pitkin kohti edessä häämöttäviä siltoja. Ensin vasemmalla puolen on Linnansaari, jonka tunnistaa Tähtitornin kahvilasta. Sen jälkeen tuleekin jo Raatinsaari ja viimeistään tässä vaiheessa myös Raatin Stadion on jo selvästi nähtävillä.
Halpoja majoitusvaihtoehtoja Oulussa
- Hotelli Lasaretti - Oulujoen rannalla lähellä Castrenia, viikonloppuhinnat edulliset
- Kesähotelli Oppimestari - Keskustan tuntumassa, auki vain kesällä
- Nallikari Camping - Mökkejä ja leirintäalue, 3km keskustaan
Ruokaa ja muuta hyödyllistä Oulussa
- Kaenkky.com - Oululainen pikaruoka netissä
- Koskilinjat - Joukkoliikennepalveluja Oulun seudulla
- Oulun Aluetaksi - puh. 0600-30081 (0,99 € + pvm)
- Oulu Tourism - Oulun kaupungin matkailuneuvonta
Baarit ja yökerhot Oulussa
- Jumpru Pub - Sinitähtien kantapaikka keskustassa, Canal+ ja Urho TV näkyvät
- Graali - Myös Sinitähtien suosima baari keskustassa, Canal+ ja Urho TV
- Wood Bar - Urho TV näkyy, lähellä rautatieasemaa
- Otto.K Bar Cafe Grill - AC Oulun yhteistyöpubi, futista screeniltä ja loistavat burgerit
- Apollo Live Club - Sedun ykkösmesta Oulussa
- 45 Special - Maineikas rokkiklubi avoinna joka ilta




